perjantai 28. heinäkuuta 2017

kiitollisuus.

Harvinaisen hiljainen hetki. Toinen lapsista nukkuu ja toinen leikkii omia leikkejään.  Aikaa ajatuksille, katsoa ulos ikkunasta ja vain olla tässä hetkessä. Juoda kuppi kahvia ja kirjoitta blogia. Pidän kirjoittamisesta mutta aina sille ei löydy aikaa ja lapset menevät edellä kaikessa. Se on meille perheenä tärkeää, laittaa lapset etusijalle.Koen olevani onnekas että sain lapseni ns. pitkän nuoruuden jälkeen. En koe sellaista oloa että voi kun olisin kerennyt kiertää maailmaa opiskella yms. Koen vahvasti että sen osan kakusta sain syödä ja osaan arvostaa tätä hetkeä. Silti haaveita pitää ja saa olla mutta nyt ne liittyy omaan perheeseni. En koe menettäväni mitään vain päinvastoin. Joka päivä opin. Mitä elämä olisi ilman lapsiani? Lapset on elämän suola. Lapset kasvattavat meitä aikuisia. Muistuttavat mikä on elämässä tärkeää ja opettavat pois itsekyydestä.  Joka päivä saan heittäytyä lapselliseksi. Nauraa ja hullutella. Höpötellä. Kuunella tyttäreni sulosia juttuja  ja kysymyksiä kaikesta maan ja taivaan välillä. Joskus kysymykset ovat niin filosofisia ja tarkkaan mietittyjä että itsekkin jään ihmettelemään että miksi?
Saan suukotta ja halata kumpaakiin lastani enkä koskaan kyllästy pitämään heitä sylissä. He ovat vain pieniä hetken, aika kuluu niin nopeasti. Näen sen alkavista naururypyistäni ja ystävieni lapsista jotka olivat vain hetki sitten pieniä <3
Olen niin kiitollinen. Koen että olen saanut niin paljon. Enemmän kuin koskaan uskalsin toivoa.

Kiitos<3





lauantai 15. heinäkuuta 2017

virheet

Mä mietin ikääntymistä ja sitä että pian olen 35 vuotta. Miten hienoa on kokea elämän eri vaiheet, kasvaa ja muuttua ajan kanssa. Olenko sama ihminen kuin 15 vuotta sitten? Kyllä ja en. Kaksikymppisenä nuorena elämä on monelle aika musta valkoista ja ehotonta. Ei ole vielä kerennyt  kompastella omiin jalkoihinsa kovin paljon Eikä osaa välttämättä vielä nähdä kokonaisuuksia kun elämän kokemustakaan ei vielä ole kertynyt kovin paljon. Tai sitten on, kaikki on tietysti yksilöllistä. Itse olin hyvin ehoton ja minulla oli pitkä lista mielessäni mitä en koskaan IKINÄ voisi kuvitellakaan tekeväni. Teinkö? Kyllä. Olen syönyt sanani monen asian suhteen. Pettynyt välillä itseeni  ja  muihin oppinut, kompastellut ja eksynyt. Elämä on opettanut ja opettaa joka päivä. Joka päivä on mahdollisuuus muuttua. ELämä ei ollutkaan musta valkoista, on nyansseja on kultainen keskitie on lupa ajatella asioita uusiksi antaa mahdollisuus itselleen ja myös muille.Kasvaa, aikuistua ja kuitenkin olla se sama höpsö kuin ennenkin. Sillä virheet eikö ne tee meistä ihmisistä loppujen lopuksi ehjän? Mitä olisin ilman virheitäni. Täydellinenkö? En varmasti. Toivon että virheitteni avulla minusta on kasvamassa  anteeksi antava ja empaattinen ihminen. Ihminen jolla on kyky asettua lähimmäiseni asemaan. ❤