sunnuntai 13. elokuuta 2017

Tytön ja pienen pojan elämästä.

Mä katsoin Unicefin tekemän koosteen sodan kärsimistä lapsista ja naisista. Eräs pieni tyttö kertoo videolla miten hänen suurin unelmansa elämässä on joskus saaha nukkua sängyssä. Tämä pieni tyttö on asunut koko elinikänsä kadulla vanhempiensa ja pienten kaksois vauvojen kanssa. Hän kertoi miten isä juo kaikki rahat ja lyö äitiä. Pienen tytön pitää joka päivä kerätä roskia ja viedä ne kauas kotoa jotta hän saa roskista korvaukseksi vähän rahaa ja äiti voi ostaa niillä ruokaa. Isä ei anna heille rahaa ja pientä tyttö on väsynyt ja peloissaan. Joka päivä hän pelkää että hänet ryöstetään ja heitetään jokeen.
Äidin täytyy myös koittaa saada rahaa elämiseen ja silloin tyttö hoitaaa pikku sisaruksiaan. Välillä kaksois vauvat huutavat ja itkevät niin paljon että ne lopettavat hengittämästä se on todella pelottavaa.

Tämän tytön elämä on jäänyt pyörimään mieleeni ja kun pidän omia lapsiani sylissäni mietin häntä ja maailman lapsia. Mietin usein myös erästä pientä poikaa jonka tapasin Brasiliaan lastenkodissa vuosia sitten ,kuinka hän haki turvaa minusta ja olisi halunnut istua sylissäni loputtomiin. Lapsella oli pissatut housut enkä tiedä vaihtoko häneltä kukaan vaatteita, omisitiko hän edes toisia vaatteita. Ajatus että hänestä ei huolehdita raastaa sydäntäni.
Lapset ovat todella lähellä sydäntäni ja toivon että ihmiset eivätkoskaan sulje silmiään yhdenkään lapsen hädällä. On tärkeeää ettei yhdenkään lapsen tarinaa jätetä kuulematta!


lauantai 5. elokuuta 2017

Roadtrip Norjassa.

Kun lähdemme reissuun kirjoitan yleensä aina listan mitä otetaan mukaan ja aloitan pakkaamisen hyvään aikaan niin että kerkeän pestä vaatteet puhtaaksi ennen lähtöpäivää.  Tällä kertaa en tehnyt niin. Lähdimme reissuun vähän extempore meingillä. Mies pakkasi autoon teltan ja makupussit ja hajamielisenä pakkasimme yhdessä isoon siniseen rinkkaan  osan lasten ja omia vaatteita. Ajatelimme että jos jotain jää niin jääköön kyllä me muistetaan tärkeimmät. Ei me muistettu. 50 kilsaa kerettiin ajaa mootoritietä kun aloimme kaipaan lasten vesipulloja. Ne on sielä marimekon kassissa mieheni sanoi. Mutta kassi oli kadoksissa. Niin ja sielä oli ne nuorimmaisen vaihto vaatteet. Niinpä. Palasimme kotiin ja haimme unohtuneen kassin ja niin matka jatkui. Kun on lomalla ei ole kiire. Pysähdyimme matkan varella moikkaan kaveri perhettä ja nautimme auringon säteistä. Maanantaina piti sataa vettä. Ei satanut. Sääennustukset eivät olleet oikeassa.

Kun taas jatkoimme matkaa sopivasti Valentin päiväunien aikaan ei meillä vielä ollut päämäärää. Ajatelimme että kun teltta on mukana voimme yöpyä jossain campingillä tai sitten otamme hotellin.

Valentinin herättyä ja kun autossa istuminen alkoi kyllästyttämään päädyimme kauniille camping aluelle järven rannalle. Paikka oli idyllinen vaikka olikin aika lähellä isoa tietä.  Minä otin lapset ja vein heidät leikkipuistoon ja Elias pystytti teltan.
Täällä me sitten yövyttiin. Lapset nukahtivat aika nopeasti. Mutta Eliaksen kanssa kuuntelimme veden liplatusta ja aina välillä ohi ajavien autojen mölyä.
Nukuin teltassa niinkuin yleensä nukun. En kovin hyvin. Pyörin. Välillä palelin. Lisäsin vaatetta.Välillä herätin poikani pyörimiselläni. Hyssyttin unista poikaa.Iselin heräsi ja puimme hänelle lisää vaatetta. Heräsi pian uudestaan kun hänellä oli kuuma. Vähensimme vaatteita. Yhtäkkiä oli aamu. Kömmimme ylös  teltasta unihiekkaa silmissä .Aurinko paistoi. Edelleenkään ei sadetta. Jee!

Campingin alue ja  suihkut muistuttvat lapsuuden reissuista kun vanhempieni ja isovanhempieni kanssa reissasimme ruotsissa ja suomessa campingeillä. Edelleen suihkuun laitettiin 10 kr ja lämmintä vettä sai 6 minuuttia. Se huviitti. Kaikki oli säilynyt samanlaisena  kuin lapsuudessanikin. Nyt saan viedä perinettä eteenpäin.
Söimme auringon paisteessa herkullisen aamupalan. Oikeastaan aamupalamme ei ollut mikään erikoinen. Leipää makrillia, jugurttia ja kanamunia. Mutta näissä maisemissa ja ulkoilmassa se maistui jotenkin käsittämättömän hyvälle.

Jatkoimme taas matkaa vuoristoon ja pieneen Dovre kylään. Teltta yön jälkeen hotelli houkutteli. Ai että rakastan kontrasteja. Mikä on parempaa kuin olet nukkunut teltassa ja pääset pehmeään sänkyyn ja lämpymään suihkuun?  Tuntuisiko se sänky niin pehmeältä ja suihku niin erityiseltä jos emme olisi nukkuneet teltassa? Pidän ajatukseta että kun näkee vähän vaivaa niin osaa arvostaa entistä enemmän. Siksi hotelliyö tuntui erityisen Luxus kokemukselta. Nukuimme hyvin. Uimme hotellin pihalla. Nautimme ja palasimme autoon jatkaan matkaa seuraavana päivänä.

Vuoristo tie oli mutkainen ja pahoinvointi yllätti tyttäremme ja oksenus tuli sipsipussiin ja vähän paidalle. Puhdas ja raikas vuoristo ilma kuitenkin helpotti oloa ja ku olimme pitäneet reipaam tauon pääsimme jatkaan matkaa ja tyttäremme oli taas hyvävointinen.  Jotunheimin maisemat saivat päämme pyöryksiin. Se täytyy vain kokea itse. En osaa kuvailla eikä kuvat kerro koko totuutta. Norja on ihmeellinen maa. Skandinaavien uusi Seelanti. Jos kysyt minun mielipidettä.

Yövyimme mökissä. Kävimme lasten kanssa leikkimässä ja pizzalla. Illalla herkutelimme  syömällä jäätelöä ja mansikoita. Iselin oli innoissaan kun sai nukkua kerros sängyssä. Se oli ehkä isoin ja merkittävin juttu reissussamme hänelle.
Itse innostuin kun näin erään hotellin seinässä mainoksia ratsastus vaelluksista että jokus lähden  kavereitteni kanssa tänne ratsastusvellukselle. Kokemaan maisemat ja vuoriston hevosen selästä! ai että- Lähde sinäkin toteuttamaan unelmasi. Juuri se sinun unelmasi. Sen ei tarvitse olla mikään iso tai erikoinen. Sen ei tarvitse aina edes toteutua, mutta unelma on osa matkaa ja se on parasta!
Kiitos Elämä. Kiitos oma rakas perheeni. Olen onnekas kun minulla on teidät. Elias, Iselin ja Valentin. Vaikka maailma ei näytä aina parastaan niin aivan sama. Kun minulla on teidät. Elämässäni on kaikki! Rakastan.

Jos haluat nähdä ennemmän kuvia ja tarinaa  reissustamme. katso blogi: www.rauhasiluonto.net/blogi

perjantai 28. heinäkuuta 2017

kiitollisuus.

Harvinaisen hiljainen hetki. Toinen lapsista nukkuu ja toinen leikkii omia leikkejään.  Aikaa ajatuksille, katsoa ulos ikkunasta ja vain olla tässä hetkessä. Juoda kuppi kahvia ja kirjoitta blogia. Pidän kirjoittamisesta mutta aina sille ei löydy aikaa ja lapset menevät edellä kaikessa. Se on meille perheenä tärkeää, laittaa lapset etusijalle.Koen olevani onnekas että sain lapseni ns. pitkän nuoruuden jälkeen. En koe sellaista oloa että voi kun olisin kerennyt kiertää maailmaa opiskella yms. Koen vahvasti että sen osan kakusta sain syödä ja osaan arvostaa tätä hetkeä. Silti haaveita pitää ja saa olla mutta nyt ne liittyy omaan perheeseni. En koe menettäväni mitään vain päinvastoin. Joka päivä opin. Mitä elämä olisi ilman lapsiani? Lapset on elämän suola. Lapset kasvattavat meitä aikuisia. Muistuttavat mikä on elämässä tärkeää ja opettavat pois itsekyydestä.  Joka päivä saan heittäytyä lapselliseksi. Nauraa ja hullutella. Höpötellä. Kuunella tyttäreni sulosia juttuja  ja kysymyksiä kaikesta maan ja taivaan välillä. Joskus kysymykset ovat niin filosofisia ja tarkkaan mietittyjä että itsekkin jään ihmettelemään että miksi?
Saan suukotta ja halata kumpaakiin lastani enkä koskaan kyllästy pitämään heitä sylissä. He ovat vain pieniä hetken, aika kuluu niin nopeasti. Näen sen alkavista naururypyistäni ja ystävieni lapsista jotka olivat vain hetki sitten pieniä <3
Olen niin kiitollinen. Koen että olen saanut niin paljon. Enemmän kuin koskaan uskalsin toivoa.

Kiitos<3





lauantai 15. heinäkuuta 2017

virheet

Mä mietin ikääntymistä ja sitä että pian olen 35 vuotta. Miten hienoa on kokea elämän eri vaiheet, kasvaa ja muuttua ajan kanssa. Olenko sama ihminen kuin 15 vuotta sitten? Kyllä ja en. Kaksikymppisenä nuorena elämä on monelle aika musta valkoista ja ehotonta. Ei ole vielä kerennyt  kompastella omiin jalkoihinsa kovin paljon Eikä osaa välttämättä vielä nähdä kokonaisuuksia kun elämän kokemustakaan ei vielä ole kertynyt kovin paljon. Tai sitten on, kaikki on tietysti yksilöllistä. Itse olin hyvin ehoton ja minulla oli pitkä lista mielessäni mitä en koskaan IKINÄ voisi kuvitellakaan tekeväni. Teinkö? Kyllä. Olen syönyt sanani monen asian suhteen. Pettynyt välillä itseeni  ja  muihin oppinut, kompastellut ja eksynyt. Elämä on opettanut ja opettaa joka päivä. Joka päivä on mahdollisuuus muuttua. ELämä ei ollutkaan musta valkoista, on nyansseja on kultainen keskitie on lupa ajatella asioita uusiksi antaa mahdollisuus itselleen ja myös muille.Kasvaa, aikuistua ja kuitenkin olla se sama höpsö kuin ennenkin. Sillä virheet eikö ne tee meistä ihmisistä loppujen lopuksi ehjän? Mitä olisin ilman virheitäni. Täydellinenkö? En varmasti. Toivon että virheitteni avulla minusta on kasvamassa  anteeksi antava ja empaattinen ihminen. Ihminen jolla on kyky asettua lähimmäiseni asemaan. ❤

tiistai 14. helmikuuta 2017

Pikku prinssi

" Ihmiset sinun maailmassasi, sanoi pikku Prinssi, kasvattavat viittä tuhatta ruusua yhdessä puutarhassa..Eivätkä silti löydä,mitä etsivät.... -- Ja kuitenkin he voisivat löytää sen yhdestä ainoasta ruususta tai tilkasta vettä... "
La PETIT PRINCE

" Läsnä olo on kuin puu,
joka levittää oksansa laajalle suojaa tarjoten"

Citadelle



Katse kohti tulevaa.

Moi! Pitkästä aikaa.
Me ollaan pidetty sairastupaa koko viime viikon ja voin kertoa että viikko tuntui T O D E L LA pitkältä. Nyt kuitenkin katse kohdistuu kohti tulevaa, ja toivottavasti lapset saavat olla terveenä ja omakin flunssa pian on selätetty.
Tänään heräsin aikasten aamulla ja vähän väärällä jalalla mutta kun lähdin ulos ja tunsin auringon säteet kasvoillani en jaksanut enää olla kiukkuinen.  Kevät aurinko on ihmeellinen. Se antaa voimaa ja energiaa. Muutenkin meillä on kaikkea kivaa tiedossa josta kirjoitan teille piakoin. Olemme lähdössä pienelle laiva reissulle (jos nyt kaikki menee hyvin eikä meistä kukaan sairastu uudestaan)ja käymme saksassa.
Tottapuhuen odotan laivan buffetti tarjoilua melkein enemmän kuin koko reissua. :) Ei vaiskaan on hauska lähteä merille.


Meillä on myös yksi pitkäaikanen unelma ehkä toteutumassa, siittä myös kerron myöhemmin.

Päivän ajatus unelmiin liittyen.

"Unelman voi saavuttaa vasta kun siihen on tarpeeksi tahtoa.
Pelkkä innokkuus,
intohimo tai oma halu eivät riitä, tarvitaan myös tahdonvoimaa ja paneutumista"
Kolumni-hagakure.

sunnuntai 15. tammikuuta 2017

Elä onnellisisemmin

Luen tällä hetkellä kirjaa, elä onnellisiemmin. Kirjailijalta Emilia Seppälä.

Kirja käsittelee myyttin siittä, että koko ajan pitäisi tehdä enemmän, tehokkaammiin ja nopeammin voidakseen olla onnellinen.  Kirjailija osoittaa meille, että päästämällä irti säälimättömistä pyrkimyksistä saavutta jotakin, voimme löytää tyyneyden, ilon ja myötätunnon, jotka ovat läsnä tässä hetkessä.
Mielenkiintoista sillä itse olen jo pitkään pohtinut samaa. Matkustaminen on mielestäni hyvä tapa saada silmät avautuman ja mielen avartumaan ja omilla pitkillä matkoillani opin pysähtymään hetkeen.  Sitä olen koittanut tavoittaa myös arjessani lasten kanssa. Olla tässä ja nyt. Sillä tämä aika lasten kanssa on loppujen lopuksi niin lyhyt. Joka päivä koitan priorisoida asioita. Onko niin tärkeää että paikat on jatkuvasti tip top jos minulla ei jää aikaa leikkiä ja antaa aikaa lapsilleni?
Eilen vietin päivän parhaan ystäväni hänen ja lasten ja minun tyttäreni kanssa. Me kävimme luistelemassa ja Iselin sai laatu aikaa vain äidin kanssa. Se oli meille molemille tärkeää <3

Toivon että äitinä osasisin antaa lapsilleni oman esimerkkini kautta onnellisen elämän mikä ei sisältäisi suoritus paineita ja niinkuin isäni sanoi Valentinin kaste puheessa toivon että lapseni tuntee että häntä rakastetaan juuri siksi että hän on Valentin. Ei minkään muun vuoksi.

Nyt pikkunen heräsi päivunilta nälkään.jatkan juttua myöhemmin..




keskiviikko 11. tammikuuta 2017

Päivän ajatus

Päivän ajatus:
En ole kiinostunut millainen status, työ tai paljonko toinen ihminen tienaa. Se ei tee vaikutusta minuun. Se miten kohtelee lähimmäsitä. Sillä on merkitystä.


torstai 5. tammikuuta 2017

Oma koti kullan kallis

Jostain olen joskus lukenut että ihminen on kaikista onnellisin jos hän omistaa noin sata tavaraa. Tavaran ylenpalttinen haaliminen tekee ihmisestä onnettoman . Mä allekirjoitan edeltävän. Olen kiitollinen kaikesta mitä olen saanut mutta kun jokainen kaappi pursuaa tavaraa ja jatkuvasti mietit minne ja miten saat kaiken mahtumaan tuntuisi ajatuksena helpottavalta omistaa ne pakolliset sata tavaraa. Miltähän se tuntuisi? Varmaan aika vapauttavalta.


Tänään olen siivonnut koko päivän. Pessyt pyykkiä ja järjestellyt. Valentin on nukkunut lyhyitä 10 min päivä unia kun en ole raskinut laittaa ulos nukkumaan kun liiaksi pakkasta ja sisällä ei uni maita. Iselin on myös kotona tänään kun ajattelin että tarvii lepoa pitkän reissaamisen jälkeen. Ihana olla kotona. Omassa pienessä kotikolossa, omaan perheen kanssa. Matkustaminen on kivaa mutta ehkä ja juuri sen takia että kotiin paluu tuntuu aina niin ihanalta.










Kuvat viime vuoden hiihto reissulta. Muistan että kaaduin mäessä ja pelkäsin kuollaakseni koska olin raskaana. Onneksi kaikki meni hyvin. Pakkasta oli reippaasti.

keskiviikko 4. tammikuuta 2017

Kotona jälleen.

kl. 04.00 aamulla soi herätyskello helsingin lentokentän viereisessä hilton hotelissa. Minua väsyytti ja niin näytti lasta ja miestäkin väsyttävän. Takana on yli 3 viikon pitkä joululoma. Olemme viettäneet sen Ruotsin lapissa ja Suomen kannuksessa.  Joulun vietimme haaparannassa minun vanehempien luona. Ennen joulua haimme joulukuusen ja Iselin sai koristella sen enon, tätien,äitn isän ja isovanhempien kanssa. Vietimme myös ikimuistoiset Valentin Lauri Oscar poikamme ristiäiset Eliaksen synnyin kodissa.
Ristiäisitä suuri kiitos kuuluu lasteni mummulle ja papalle mutta erityisesti Anopilleni. Hän oli järjestänyt viimisen päälle kattaukset ja herkulliset suolaiset ja makeat kakut ja saimme viettää päivän kauniissa pesolan kodissa.
Ristiäiset olivat tunteikkaat ja ihanat. Saimme jakaa päivän kummien, sisarusten ja isovanhempien kanssa. Isäni kastoi Valentinin ja piti koskettavan kaste puheen.

Olemme kerenneet tehdä paljon loman aikana. Viettää aikaa perheidemme,sisarusten ja ystävien kanssa. Kävimme myös päivä reissun rovaniemen joulupukin maahan isäni kanssa ja tapasimme joulupukin. Se oli iso ja merkittävä tapahtuma pienen 3,5 vuotiaan tyttären elämässä. Lentokone ja junamatkat lukuun ottamatta. Itselle matkustaminen pienten lasten kanssa eläväisessä lastenvaunu junassa oli välillä haastavaa kun oli nukkunut huonosti loppulomasta (yskä valvottanut vauvaa ja äitiä) mutta kaikesta selvittiin ja nyt olemme kotona. Tosin ikävä jäi perheitämme. <3