maanantai 4. tammikuuta 2016

Vähän funtsin kaikenlaista.

Hiljaista kotona, niin hiljaista että kuulen pyykkikoneen pyörivän. Mieheni ja tyttäreni lähtivät ulos leikkimään ja jäin yksin kotia. Rakastan näitä pieniä rauhallisia hetkiä juuri sen verran että kerkeän alkaa ikävöimään perhettäni- Välillä on hyvä pysähtyä miettimään, kuulemaan ajatukset ja rauhoittua. Jokainen tekee sen tavalla
mikä itselle sopii. Minulle rauhoittuminen on monesti juuri tätä. Kirjoittaa ajatuksia alas välillä turhan päivästä hömppää ja toisinaan syvällisimpiä ajatuksia.  Tämä bloggaaminen on myös juuri sitä jonkin näköistä rauhottumista kuulemaan omat ajatukset. Jos olet joskus miettinyt että haluaisit kirjoittaa niin tee se. Omia ajatuksia on mukava lukea jälkeenpäin, se on kuin palaisi ajassa taaksepäin ja saisi elää uudelleen hetkiä. Kuvat ovat myös sellaisia. Mun puhelimessa on yli 4000 kuvaa. Suurin osa on lapsestani. Kun katson kuvia muistan hetken kun kuva otettiin ja se herättää minussa haikeutta ja paljon tunteita. Joskus mietin sitä miten paljon haikeutta mahtuu ikääntyvän ihmisen harteille. Ikääntyminen on arvokasta mutta myös jollain lailla todella haikeeta ja (suruulilista?) .

Yksi asia minkä olen huomannut itsessäni ja jonka kanssa minun täytyy työskennellä on että ärsyynnyn nykyään rauhattomista ihmisistä. En halua kritisoida tai ajatella pahaa kenestäkään mutta kun en jaksa ymmärtää ihmisiä jotka eivät ole läsnä, eivät kuuntele  toisia,olevat itsekeskeisä ja kokoajan tohottovat suuntaan tai toiseen. Hakevat jatkuvaa hyväksyntää muilta ja suorittavat elämää niinkuin se olisi maraatoni juoksu. Miksi on niin vaikea vaan olla?






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti