keskiviikko 4. marraskuuta 2015

Äidin tuntemuksia.

Maantaina ilmoitin päiväkotiin että tiistaina (eilen) pidän koti/vapaa päivän ja Iselin on mun kans kotona. Me teemme niin usein tai aina yleensä kun olen vapaalla jos mulla ei ole jokin möte tai parturiaika. Iselin ei juuri koskaan ole enempää kuin  max 4 päivää viikossa päiväkodissa mikä on minusta hyvä sillä lapseni on vielä pieni ja tarvii äiti aikaa.
Mutta tiistaina aamupalan jälkeen tuli tyttärelleni kiukku ,hän halusi päiväkotiin ja oli päättänyt että nyt mennään ja kun ei lähetty tuli itku ja vielä isompi kiukku.  Mä yritin ehottaa kaikkea mahdollista hauskaa mutta kiukku ei  hetkessä hellittänyt. Mun pitäisi olla iloinen että lapseni kokee turvaa ja viihtyy päiväkodissa mutta sen sijan aatellin sillä hetkellä että kyllä mä oon tylsä äiti kun päiväkoti on hauskempi paikka kun olla äidin kanssa kotona.  Otin esille piirustus kynät ja paperin ja sitten oli taas kiva olla kotona. Onneksi. 
Täytyy sanoa että päiväkodin henkilökunta ovat arjen sankareita. He tekevät mielettömän arvokasta ja tärkeää työtä joka ikinen päivä ja olen suunattoman kiitollinen että voin tuntea että lapsellani on hyvä olla hoidossa. <3 Silti voin joskus harvoin niinkuin eilen tuntea pienen kateuden siemen  kun he saavat viettää aikaa lapseni kanssa kun itse olen töissä. Suokoon se minulle. Onhan lapseni minulle rakkain maailmassa. <3
Tänään töitten jälkeen kuin hain lastani päiväkodista, kiinitin huomion mielenkiintoseen seikkaan äideissä minkä itsekkin teen joka päivä. Kun tulen hakemaan ,halaan lastani pitkään ja kyselne kuulumisia. Istahdan alas ja juttelen henkilökunnan kanssa. Kyselen miten päivä on mennyt. Juttelen niitä ja näitä- ja huomaan että isät jotka tulivat hakemaan lapsiaan minun jälkeen ovat jo menneet aikoja sitten kun mä vielä puen ja etsin lapasia lapselleni. Mutta äidit me vaan jahkaillaan niinkuin meillä ei olisi koskaan kiirettä ollutkaan. Jotenkin se on ainakin mun osalta sitä että kun vihdoin pitkän päivän jälkeen saan lapseni syliin, haluaisin pysäyttä ajan ja ottaa  takaisin jokaisen menetetyn minuutin .Kysyin yhdeltä hoitajalta että onko hän kiinittänyt huomiota että isät hakeevat lapset nopeampaa kuin me äidit ja hän myönsi että niin se on. :) Elias sanoi ettei hän tiedä mitä puhua henkilökunnan kanssa ja siksi hän vaan hakee ja lähtee samantien. Niin me vaan ollaan erinlaisia ja hyvähän sekin on.

Taas oli pakko kaivaa esiin muutamia kuvia. kesä 2014 .Iselin oli niin pieni. Kuvat Eliaksen vanhempien mökiltä.














Ei kommentteja:

Lähetä kommentti