torstai 30. huhtikuuta 2015

Vappu valmisteluja.

Huomenna on vappu ja meillä on eliaksen kans molemilla vapaata. Tänään ollaan siis fixailtu vähän kotona. Siivottu ja elias on tehnyt simaa ja omaa granaattiomena mehua. Aamulla meille tulee vieraat suomesta. Eliaksen tädit ja sitten päästään aloittamaan vapun vietto. Ja tietysti se paras asia on edessä. Iselinin syntyärit. Jee!

Kuorrutukset puuttuu. Yks muffinssi syötiin  jo ja oli hyvää. ( ikean valmis muffinsi pussi. Hehe )

Mä ihastuin näihin pikku limonaadi pulloihin. Eikö olekkin aika södet :).

keskiviikko 29. huhtikuuta 2015

Tukholma

Joskus mulla iskee ruotsi ikävä. Ja eniten ehkä tukholma ikävä. Eikä kumma onhan se on mun synymäkaupunki ja vietin sielä parhaitten ystävieni kanssa varhais aikuus vuodet. Me asuttiin tyttöjen kanssa ihan keskustassa söderissa. Linda lampeniuksen naapurissa.  Tai ainakin luulen että se oli meidän naapuri koska hänet usein meidän alakerran icassa ruoka ostoksilla. :) ympärillämme oli kaikiki ihanat kahvilat joissa jaksoi viettää aikaa kyllästymiseen asti. Friskis ja svettis  olimyös lähi kulman takana ja me oltiin tosi reippaita tyttöjä käytiin paljon treenamassa mutta herkutteltiin vähintään yhtä paljon. Meillä oli aina avoimmet ovet ja kun tuli töistä tiesi että koti oli täynnä kavereita. Se oli mukavaa. Ystävät olivat kuin perhe mutta joskus kaipasi olla yksin. Silloin menin istumaan lempikahvilaani ja katselin ihmisiä. Yleensä katsoin ja katson edelleen kenkiä. Kengät kertovat ihmisestä paljon. Vaikka kuinka olisi muuten laittautunut ja peitellyt persoonaansa niin kengät kertovat totuuden, en tiedä miksi mutta niin se vain on.
Joskus me istuttiin  Kaveriporukalla vanahassa kaupungissa syötiin jätskiä ja katsotiin ihmisten kenkiä ja arveltiin millainen tyyppi kukanenki oli. Se oli hauskaa ajanvietettä ja aika kului huomaamatta.

Mutta vielä tuohon ruotsi ikävään. Mä harvoin ikävöin mutta ehkä se tuttu ja turvallinen kulttuuri ja tavat mihin on kasvannut. Avoimmuus ja tapa toimia. Niitä toivoisi että saisi omaan arkeen. Mutta toisaalta jos asuisi nyt ruotsissa voisi siellä olla aivan erinlaista kun mitä sielä oli yli 10 v sitten kun vielä asuin kotimaassani. Men i allafall stockholm i mitt hjärta. <3




maanantai 27. huhtikuuta 2015

Sisarukset

Mä muistan tämän hetken kuin äiti otti kuvan ja omasta mielestäni minulla oli niin hieno paita päällä. Olen vasemmalta katsottuna toinen ja toiseksi vanhin sisaruskatraasamme. Olin luultavasti 12 v kun kuva otettiin. Reilusti päätä lyhempi kun isosiskoni joka oli vain vuoden vanhempi. Huvittavaa miten voi olla noin iso ero.

Tässä olemme aikuisena

perjantai 24. huhtikuuta 2015

Kivoja juttuja.

Mun mielestä elämässä pitää aina olla jotain kivaa mitä odottaa. Se voi olla oikeastaan ihan mitä vain mutta sellaista mistä itselle saa hyvän mielen aikaseksi. Joskus se voi olla matka ( lyhytkin) , uudet hiukset,  hierojalla käynti ( apua en edes muista milloin itse olen käynyt viimeksi, en ole raskinut) säästäminen vaikka uuteen laukkuun (jokainen nainen ansaitsee jotain ihanaa itselleen) tai uudet farkut. Mutta ihanien asioiden ei tietenkään tarvitse olla mitään kallista. Se voi olla romanttienen kahdenkeskinen ilta oman miehen kanssa tai yltiöhauska naisten ilta. Hevostallilla lannan luomista ( mä niin kaipasin päästä navettaan ) tai vaellusreissu. Mutta tärkeintä on että on jotain mitä odottaa .kun  tiedän että kohta jotain hauskaa tiedossa  tai että saan sen pitkään toivomani pyörän,se antaa iloa arkeen ja kaikki tuntuu helpolta. Siksi ja ennen kaikkea juuri sen takia on tärkeä haalimalla haalia ihania asioita elämään.

Mun tän hetkiset kivat asiat joita odotan:

Iselinin synttäreitä. Sitä että saan järkätä juuri Iselinin näköiset kekkerit.Eniten kuitenkin sitä riemua kun lapseni saa herkkuja ja asioita ( josta toivon hänen pitävän). 
yksi parhaista ystävistäni tulee suomesta kylään meille. Tasan 2 viikon päästä, jee. :) <3 sofia olet odotettu vieras <3
Kesää ja kesälomaa. Mulla on 4 viikon loma ( yhen viikon olen jo käyttänyt) koska se on aivan älyttömän kivaa. Haluan matkustaa ruotsiin ja suomeen, nähdä siskot veljet, sukulaiset ( meidän molempien) käydä muumimailmassa. Nukkua teltassa. Shoppailla. Syödä paljon jäätelöä. Mökkeillä ( ollaan suuniteltu viettää aikaa eliaksen vanhempien mökillä) saunoa pimeässä kynttilänvalossa(mökkisaunassa) isäni tekemä sauna on muuten maailman ihanin laitan joskus kuvan siittä. Nähdä kaikkia ystäviäni ja kummilapsiani. Lukea kirjoja ja sarjiksia. Illalla pelata pelejä, käydä yöuinilla, grillata ja syödä mansikka kakkua. Nukkua paljon ja pitkään. Ja paljon paljon muuta jota nyt en vain muista kun silmiä luppasee iltavuoron jälkeen ja pitää lähteä nukkumaan . Hyvää yötä ja kauniita unia.  Toivottavasti kaikki sinun ja minun kivat asiat toteutuu :).



keskiviikko 22. huhtikuuta 2015

Kevättä rinnassa :)

Kevät helteet saapuivat.

Ihan uskomatonta. Siis täällä on kevät helteet. Ihan oikeasti. Eilen oli partsilla yhtä kuuma kuin tenerifalla kuukausi sitten. Ja kyl me nautitaan :) 
 Mä oon ollut kipeä mut vointi on jo parempi ja oon jopa jaksanut käydä ulkona. Tänään on mun vapapäivä ja oon nauttinut joka hetkestä. Viikonloppuna olen töissä joten täytyy ottaa nyt ilo irti kun saan viettää aikaa lapseni kanssa. Iselin on nukkunut ennätys paljon eilen ja tänään. Ollaan herätty vasta puoli yhdeksän aikaan mikä on meidän perheessä harvinaista herkkua. Toivon lisää näitä myöhäisiä aamuherätyksiä :)

Iselin synttärit lähestyy. Kummitäti on jo tilannut liput suomesta ja on tulossa. Mä on selannut  mamma lehtiä ja miettinyt millaisen kakun tekisin.Vielä en ole keksinyt, enkä ole taitava leipomaan ni ei varmaan mitään kauhean erikoista tule mut silti toivin salaa sisimissäni että onnistuisin tekemään Iselinin näköisen  kakun ja hyvän sellaisen :). Ens viikolla mulla on vain kolme päivää töitä niin kerkeän ( jos ei mitään yllätävää ilmene) järkkäillä synttäreitä. Synttärilahjakin on vielä ostamatta mutta se on ehkä jo tiedossa. Saatte sitten nähdä. Ajatella että mun pikku tyttö täyttää jo 2 v. Mihin aika juoksee? Vastahan se syntyi.
Muistan kun Iselin oli vauvva ja saimme jatkuvasti kuulla että oottapa vain kun se tuosta kasvaa niin kyllä on teillä työtä ja tekemistä. Mä en oikeesti ymmärrä mitä ihmiset tuollaisilla kommenteilla tarkoittaa? Se ei ensinäkään ole kauhean tsempaavaa sanoa tuoreille vanhemille jotka eivät tiedä juuri mistään vielä mitään ja toiseksi mun mielestä jokaisessa vaiheessa on omat ihanuudet ja tietty haasteet. Mutta itse olen sitä mieltä että kun lapsi kasvaa niin kaikki on helpompaa ( tottakait lapsi juoksee ja hänen peräänsä katsotaan) mutta samalla hän keskityy välillä omiin leikeihinsä tulee viereen lukemaan kirjaa, syö itse yms.  
Tsempattaan toisia isä ja äitejä. Eikö vaan :)

Meidän partsilta.

tiistai 21. huhtikuuta 2015

Lapsuuden sconseja iltapalaksi.

Mä muistan kun olin lapsi ja sisaruksieni kanssa usein leivoimme iltapalaksi näitä scones leipiä. Jostain syystä leivät ovat jääneet unhoksiin mutta iltapalaa laittaessa tuli mieleeni ja päätin leipoa. Ihan yhtä hyviä ne vieläkin olivat. 
Tässä helppo ohje: 6-7 dl jauhoja , 1 tl suolaa, 4 tl leivinjauhetta (sekoita yhteeen) lisää 100 g voita ja  3 dl maitoa ja jauho sekaan käsin.  250 asteessa paistetaan uunissa noin 10 min ja syödään aina uunilämpiminä.

Jaa taikina neljään osaan ja loput näet kuvasta: haarukalla teet reiät leipiin.

Nallelle kaulahuivi.


Ajankulukuksi kipeänä aloitin tällaisen projektin.
Iselinin nalle sai kaulahuivin :)

sunnuntai 19. huhtikuuta 2015

Salaattiviikko.

Mä päätin ottaa itseäni niskasta kiini ja aloittaa vähän terveelisemmät elämäntavat ens viikolla. Me ollaan herkuteltu koko viikonloppu ja viikko eliaksen kans. Yks syy on varmaan se että kun on nukkunut huonosti niin on jatkuva nälkä ja silloin tulee syötyä helpommin makeaa. 
Sipsejä, römme, karrkia, juustoja, valkoista leipää yms. Tältä näytti tämä viikko.

Nyt alkoi salaatti viikko eli joka päivä ensiviikolla ajattelin tehdä jonkin näköisen salaatin. Tai no ei välttis joka päivä eri salaattia mut salaattia yhdesti päivässä on mun motto.
Tästä se alkaa

torstai 16. huhtikuuta 2015

Aamupala ja sen tärkeys.

Mun täytyy aina aamulla syödä paljon, muuten en jaksa töissä sillä norjassa ei ole samanlaista fika/ kahvi kulttuuria kuin ruotsissa ja suomessa ( ei ole tapa istua alas 9-10 aikaan) vaan sitten kun on ruoka aika. Noin 11.30 .Tietysti jos on nälkä ja on aikaa ni voi istahtaa alas mutta itse olen jo niin rutinoitunut norjalaiseen työtapaan niin etten  enää edes osaa tehdä toisin.
Jokatapauksessa aamupala on tärkeä ja sen täytyy olla täyttävä. Mä en elä smoothiella, diietti ruualla tai muilla trendi jutuilla. Mä syön joko leipää tai puuroa ( millään muulla ei nälkä lähde). Tässä tän päivän aamupala. 

Leipä ei ollut hyvää. Iselin on kipeä ja se on suostunut syömään vain valkoista leipää joten muuhun ei ollut tyytymistä meillä muillakaan;) mutta muuten tänä kombo toimi hyvin. Todella täyttävä ja hyvä yhdistelmä. 

Kotipäivä 2.

Minun pieni potilas alkaa olemaa vähän energisempi ja toivottavasti ei tänä yönä enää nouse kuume . Peukut sille.
Mistä tietää että lapsen vointi on parempi:) ? 

keskiviikko 15. huhtikuuta 2015

Lapsi sairaana kotipäivä

Mä en muista milloin viimeksi oon ollut näin väsynyt. Meinaan nukahtaa istualleni pystyyn eikä edes lusiikka pysynyt kädessä kun söin aamupalaa. iselin on nyt ollut 3 päivää kipeä, me ollaan jaattu sairas päivät niin että Elias oli alku viikosta pois töistä ja mä oon nyt vaihteeksi. paras ratkaisu kaikkien kannalta. Mutta mun rytmi on sekasi kuin seinäkello koska oon tehnyt yövuoron ja sen jälkeen valvonnut yöheräilyjä viime yönä 10 min väliin. Nyt tekis mieli nukkua kun lapsi nukkuu päikkäreitä mutta en saa ikinä käänettyä rytmiä takas jos sen teen. Eli täytyy sinnitellä. 
Nostan kyllä kunnioittaen hattua kaikille ison perheen kotiäideille, yksinhuoltaja äideille ja iseille ja jokaiselle jolla lapsi sairaana useasti tai muuten heräilee öisin paljon. Valvominen on rankkaa mutta huoli lapsen voinnista vielä rankempaa. Me käytettiin eilen Iselin lääkärissä kun hengitys alkoi pihistä ja vointi romahti. Crp oli korkealla ja Iselin sai antibiootti kuurin. Nyt on pikkunen vähän parempana mutta vielä kuumeilee ja kauhea yskä :(. 

Toivottavasti viikonloppuun mennessä vointi olisi parempi kun meidät on kutsuttu päivälliselle syömään iranilaista ruokaa kaverini ja hänen miehensä luokse.









tiistai 14. huhtikuuta 2015

Terveys juoma.

Elias teki meille tänään terveys limpparia. Aivan ihanaa freeshiä ja hyvää. Ohje: 3 purisettua sitruunaa, puolikas tuore inkivääri kuorittuna ja paloiteltuna, 1 dl sokeria ja  3 rkl hunajaa, vähän vettä sekaan ( noin 1 dl ja sekoita mixerissä. Sen jälkeen pulloita liuos ja täytä loppu osa vedellä.



Karhunpoika sairastaa häntä hellikäämme,

Kotipäivä. Pikkunen kipeänä. Yövuoron jälkeen kotona hoitamassa omaa pikku potilasta. Ressukka. 

sunnuntai 12. huhtikuuta 2015

Sunnuntai pohdintoja.



Elä tässä ja nyt. Näe hyvät asiat. Keskity positiivisiin. Mistä kaikesta voin olla iloinen tänään. Esim. Jos Aurinko paistaa voin lähteä lenkille ja jos ei paista niin mukava päivä lueskella kirjaa olla sisällä juoda teetä ja olla vain. Muista jokainen ajatus on meidän oma valintamme (jos me haluamme tiedostaa sen) ja se  vaikuttaa siihen miten mielemme voi. Se on valinta miten haluan nähdä asiat. Onko maito lasi puoliksi tyhjä vai täynnä.? Kun epäonnistun ja elämä potkii päähän. Voinko oppia jotain.?Onko aika tehdä uusia ratkaisuja. Jos töissä ei viihdy ja tuo pahan mielen joka päivä kotiin. pitäisikö vaihtaa työpaikka, alkaa opiskelemaan, miettiä mikä sielä töissä on raskasta. Millainen olen itse muita kohtaan. Kohtaanko ihmiset hyvällä vai negatiivisella energialla.?
Itse  ajatellen että kohtelen ihmisä niinkuin toivoisin heidän kohtelevan minua. Jos puhun toisesta pahaa niin minustakin puhutaan. Laitetaan hyvä kiertämään. Se alkaa jo kotiovelta. Hymyille vastaantulijalle, sano huomenta bussikuskille, iloitse ystäväsi puolesta kun hän on saanut jotain hyvää. Uuden kodin ,auton, ihan mitä ikinä se vain on. Jaettu ilo on suurempi ilo saat siittä itsellesi myös hyvää.
Ja kun joku asia oikein mättää tuntuu pahalta ja kurjalta niin anna sillekin tunteelle lupa. Anna se puristaa ja kiristää hermoja. Itke ja anna pahan olon tulla ulos. Puhu pahasta olosta ihmiselle joka sinua ymmärtää tai lähe lenkkipoulle ( mikä sinulle sopii parhaiten) mutta älä anna sen tunteen ottaa sinua vangiksi. Jätä se menneisyyteen ja keskity taas tähän ja nyt. Sillä jos elää menneessä tai tulevaisuudessa jatkuvasti jää tämä hetki elämättä. Ja tässä se kaikki on. 

Mukavaa sunnuntainpäivää sinulle! 




torstai 9. huhtikuuta 2015

Liaan pieneksi jääneet vaatteet.

Joitakin päiviä sitten siivosin Iselin vaatekaappia ja laitoin pois liian pieneksi jääneita vaatteita. Vaatteita hypisetellessäni  heräätti ne rakkaita muistoja eri hetkistä ja hetkeellistä kaipuuta aikaan kun Iselin oli ihan pieni.Kun lapseni oppi kävelemään oli sillä nämä housut päällä ja tätä mekkoa pidimme viime kesänä rannalla ja peitot muistuttivat tuhisevasta pienestä vauvvasta. Äityys on ihmeellistä. Toisaalta sitä odottaa kokoajan mitä seuraavaksi tapahtuu, millainen persoona lapsestani kasvaa, mistä hän pitää ja ei pidä? Onko hän minun luontoinen, jonku perheen jäseneni tai Eliaksen ja hänen perheensä luontoinen vai aivan päinvastainen? Ja juuri sellaisena kuin hän on hän täydellinen.Joka päivä oppii lapsestaan jotain uutta. Joistain asioista kantaa huolta toisista taas iloitsee senkin edestä. Joka päivä toivoo että kaikki menisi hyvin.Että kun itse ei ole paikalla ja lapsi kaatuu niin aina olisi joku kiltti ihminen lohduttamassa. <3

Iselin tykkää kissoista niin ostin teneriffalta ison postikortin ja laitoin raameihin. Ainakun Iselin näkee kissat se sanoo miaau. :)




iselin sai tämän ihanan mekon tukholman mummilta.

sunnuntai 5. huhtikuuta 2015

Hyvää pääsiäsitä

Tulin äskein kotia töistä.Vaikka viikonloppu on ollut työpainotteinen niin lauantaina kerkesin töitten jälkeen retkeilemään perheeni kanssa ja sunnuntai aamupäivän rötväsin  kotona ennenkuin työt kutsuivat. Elämäni ensimmäinen työviikonloppu pääsiäisenä. Nyt sekin on sitten koettu.

Kaiken työn keskellä olen kuitenkin koittanut hiljeentyä miettimään pääsiäisen todellista tarkoitusta. Mun mieli on ollut ailahteleva ja aika on tuntunut matelevan hitaasti. Jotkut asiat ympärilläni ( ei omassa elämässäni mutta lähelläni) ovat todella pysäyttäneet miettimään ihmis kohtaloja. Sitä miten pienestä kaikki on kiini. Miten tärkeää on olla läsnä, kuunella ja välittää. 
Muistetaan pitää toistamme huoli? Eikö vain. Kenenkään sisimpään ei voi nähdä ja tietää mistä kukanenkin murehtii. Ollan tosilemme kivoja.
Hyvää pääsiästä!